Linnanmäki iloisena Suomen hallituksen uusista linjauksista: Suunnittelemme huvipuiston avaamista kesäkuussa

Valtioneuvosto linjasi 4.5.2020 antamassaan tiedonannossa, että huvipuistot voivat avata ovensa tietyin rajoituksin kesäkuussa. Linnanmäellä ollaan iloissaan siitä, että lapsiperheet pääsevät kesän aikana huvittelemaan huvipuistossa sekä että iso joukko kausityöntekijöitä pääsee aloittamaan kesätyönsä.

Valtioneuvosto linjasi 4.5.2020, että alueellisesti rajatut ulkotilat, kuten huvipuistot, voivat olla avoinna kesäkuusta alkaen, kun turvallinen huvittelu varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta.

Linnanmäellä uutisista ollaan innoissaan.

- Olemme todella iloisia tästä Suomen hallituksen päätöksestä, joka vaikuttaa positiivisesti myös koko matkailualaan. On mahtavaa, että asiakkaamme pääsevät pian kokemaan huvittelun riemua huvipuistossa hyvin poikkeuksellisen kevään jälkeen Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin riemuitsee ja jatkaa:

- Lisäksi Linnanmäki työllistää merkittävän määrän ihmisiä. Meillä noin 650 hupimestaria odottaa malttamattomina pääsevänsä aloittamaan kesätyöt, kuten myös koko talven uutta huvikautta valmistellut, noin 70-henkinen ympärivuotisten hupimestareidemme joukko. Olemme innoissamme päästessämme aloittamaan koko vuoden valmistelemaamme huvikautta 2020.

Linnanmäki on nyt aloittamassa neuvottelut Aluehallintoviraston kanssa huvipuiston turvallisen avaamisen edellytyksistä kesäkuussa. Kevään aikana Linnanmäki on yhdessä muiden Suomen huvipuistojen kesken laatinut suunnitelmia turvallisen avaamisen varmistamiseksi ja parhaita käytänteitä on jaettu myös kansainvälisten huvipuistojen kesken.

- Linnanmäki on kaupunkipuiston tavoin levittäytynyt laajalle alueelle, jossa voimme luoda valvotusti turvalliset olosuhteet kävijöillemme. Voimme rajata asiakasmääriä ja ohjata jonotusta tarvittavin suojavälein. Tulemme lisäämään hygieniaohjeistusta ja huolehdimme erityisen hyvin huvipuiston hygieniasta erilaisin toimenpitein, Adlivankin kertoo ja jatkaa:

- Linnanmäen avaaminen koronapandemian jälkeen tulee edellyttämään huvipuistoltamme aivan uudenlaisia toimintamalleja. Haluamme ansaita asiakkaittemme luottamuksen tässä ”uudessakin normaalissa”, jossa varmistamme niin asiakkaidemme kuin henkilöstömmekin turvallisen huvipuistopäivän.