10 huvipuistovuoden jälkeen toimitusjohtaja Pia Adlivankin on päättänyt jättää tehtävänsä Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtajana 14.6.2024. Säätiön hallitus on nimittänyt Linnanmäen turvallisuus-, vastuullisuus- ja tapahtumajohtaja Satu Orismaan säätiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kiittää Pia Adlivankinia Linnanmäen Huvipuiston monipuolisesta kehittämisestä sekä merkittävästä panoksesta Lasten Päivän Säätiön hyväksi.
- On ollut suuri ilo työskennellä Linnanmäen sitoutuneiden hupimestareiden kanssa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä merkityksellistä työtä yhdessä Linnanmäen huvittelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja siten kerätä varoja lastensuojelutyölle, Adlivankin kertoo.